Suomeen puuhattiin sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistusta usean eduskuntavaalikauden ajan. Tarkoituksena oli parantaa, parhaimmillaan tasa-arvoistaa, suomalaisten saamaa terveydenhoitoa julkisella puolella. Yksi kuningasajatus tässä oli saada saman ”komentoketjun” alle sekä perusterveyden- että erikoissairaanhoito. Samalla satsaten aiempaa enemmän perusterveydenhuollon toimivuuteen siten, että potilaan vaivoihin pystyttäisiin puuttumaan jo niin varhaisessa vaiheessa, ettei parhaassa tapauksessa monesti erikoissairaanhoitoon saakka päädyttäisiinkään. Tämähän johtaisi optimaalisimmillaan paitsi kustannussäästöihin, myös ihmisten parempaan kokonaisvointiin.
Uudistuksen toteutumisen venyminen valtakunnan hallitukselta toiselle ajoi kuitenkin päättäjät tilanteeseen, jossa heidän näytti mielestään olevan jo pakko saada lopputulos aikaan. Senkin hinnalla, että uudistus jäi edelleen ainakin osin epäkelvoksi. Jopa aivan ääneen jo tuossa vaiheessa myönnettiin, että joitakin ”valuvikoja” saattoi jäädä, ja että nämä sitten myöhemmin tarvittaessa korjattaisiin. Jos oltaisiin tekemässä suurta rakennusta, jonka perustuksia tehtäessä nähtäisiin valuvikoja jo olevan (edes mahdollisia sellaisia), eihän kukaan arvonsa tunteva rakentaja tällaista tekisi! Eikä ainakaan laillisesti saisi tehdä.
Kaikkein räikeimmin nuo kuuluisat valuviat – joita suoranaisiksi suunnitteluvirheiksikin voitaisiin kutsua – näkyvät näiden tuskalla synnytettyjen hyvinvointialueiden taloustilanteessa. Yhdestä jos toisesta suunnasta maata on saatu uutisia, että hyvinvointialue se-ja-se joutuu vetämään vyötä kireälle, kun rahat eivät riitä tarpeellisiin toimintoihin. Eli terveydenhuollosta huolehtimiseen. Lisämausteena vielä resurssit pelastustoimeen, joka myöskin sälytettiin uusille hyvinvointialueille. Hyvinvointialueille annettiin velvoitteet, muttei rahaa näiden hoitoon!
Sitten oma aivan erityinen lukunsa on Uudenmaan alue. Se päädyttiin poliittisten kompromissipakkojen edessä pilkkomaan useaksi hyvinvointialueeksi, joiden kaikkien erikoissairaanhoidon tuottaa HUS. Mikä toki luontevaa onkin, koska – kuten organisaation nimikin jo kertoo – kyse on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon organisaatiosta. HUS on tuottanut vuoden 2000 perustamisestaan alkaen erikoissairaanhoidon palvelut koko Uudenmaan alueelle. Kun sitten myös nämä Uudenmaan erilliset hyvinvointialueet kukin joutuivat laittamaan tiukan säästölinjan käyttöön, HUSille ei enää rahaa näiltä liiennytkään niin paljon, kuin olisi oikeasti tarpeen. Ja tämäpä johti sitten siihen, että HUSin piti alkaa säästämään omissa toiminnoissaan, isojen irtisanomisten voimin. Paitsi Uudenmaan alueen kattavan erikoissairaanhoidon, HUS tuottaa vaativimpien tapausten hoidon koko Suomen alueelle. Ja tästä ovat Uudenmaan ikiomien ekstra-valuvikojen takia vielä nyt sitten kaikki kärsimässä!
Suomen edellinen hallitus synnytti nykyisen hyvinvointialuerakenteen. Valuvikoineen. Nykyinen hallitus voi toki syyttää heitä siitä. Mutta aivan yhtä syyllinen tämänhetkinenkin hallitus on – ellei se ei tee asian korjaamiseksi mitään. On vain mantran-kaltainen hokema, että hyvinvointialueille pitää antaa muutama vuosi aikaa, jotta nähdään, miten ne selviävät. Mutta eiväthän ne mistään pysty puuttuvia rahoja taikomaan! Ainostaan säästämällä ja säästämällä. Joka taas johtaa huonompiin resursseihin. Lopputuloksena pahimmillaan huonommin saatavissa olevat terveydenhuoltopalvelut.
Mikä tämän sote-uudistuksen punainen lanka olikaan? Parempi terveydenhuolto ja ihmisten hyvinvointi. Jotta tuo oikeasti toteutuisi, silmät olisi hyvä avata jo nyt, eikä vasta muutaman vuoden pakolliseksi määritellyn kärvistelyjakson jälkeen. Päättäjiltä vaadittaisiin nyt tarvittavaa viisautta ja rohkeutta. Hyvinvointialueiden rahoitus kuntoon, sillä päästään jo pitkälle. Paluuta takaisin tekemässä oleva omalääkäri-tyyppinen toimintamalli on jo aiemmista kokemuksistakin tiedettynä hyvä tapa järkeistää toimintaa niin, että aitoja kustannussäästöjäkin on saatavissa, kun lääkärit ja muu hoitohenkilökunta kokevat työympäristön terveyskeskuksissa parempana. Terveyskeskusten lääkäripaosta johtuvaa kallista keikkalääkäri-työvoimaa voidaan karsia, ja potilaat saavat parempaa hoitoa.
Kun onneksi kyseessä nyt ei oikeasti ole fyysinen rakennus, valuviat on sentään mahdollista korjatakin ilman koko rakennuksen purkamista. Tarvitaan vain tahtoa ja ryhtymistä toimeen. Mitä pikemmin, sen parempi.